torstai 13. lokakuuta 2016

Avoimien pähkinä

Ammattikoulussa on tosiaan avoimet ovet nyt 12.10.-13.10. ja niiden aikana juostavien asioiden lisäksi saimme tehtäviä liittyen trendikkäisiin printteihin, raportin tekoon ja huonetilan piirtämisen perspektiivissä.

Suosikki-trendini (yksi monista!), joka tuli vastaan Pinterestissä.

Tänä kautena rytmi ja ryhmittely tuntuisi olevan ihan erityisellä tapaa in, mitä kyseinen printtikuviokin heijastelee. Selvärajaisuus ja graafisuus yhdistyy tässä semmoiseen pieneen "huolimattomuuteen" ja rentouteen, mikä näkyy etenkin puoliympyröiden koon vaihtelussa ja siinä että niissä näkyy pieniä valkoisia pisteitä; hieman kuin maali olisi levittynyt pinnalle hieman huonosti. Mustavalkoinen näyttää dramaattiselta.

Trendin luonnehdintaa kymmeneltä kantilta:
-selvärajaisuus
-graafisuus
-siisti, tyylikkään rento
-rytmikkyys
-linjat vaakasuuntaan
-tapetti luo seinää leventävän vaikutelman
-mustavalkoinen dramaattisuus
-moderni
-harkittu mutta sattumanvarainen
-huomiotaherättävä

Ja tässä vielä linkki tauluuni "Painokuosien trendit".

Seuraavaksi piti suunnitella uusi, itse tehty raportti 60cm x 60cm, johon tuli sisältyä ainakin kuvia ja tekstiä, ja olla sen lisäksi mielellään trendikäs. Oma teokseni on tässä paitsi pintana, myös siten miltä se näytti Illustratorissa.



Vielä viimeisenä työnä oli piirtää kakkosvuoden opiskelijoiden luokkapuolen nk. "ruutuseinä", joka maalattiin nyt syksyllä kuviolliseksi ja jonka edessä oli sisustustavaraa. Mittasuhde on 1:20.


maanantai 10. lokakuuta 2016

Itsearviointi

Mitä olen oppinut tänä syksynä? Tässä pieni tiivistetty katsaus visualisti-opintoihin tänä vuonna ja omakohtaista näkemystä myös siitä, missä on parantamisen varaa.

Kuten varmaan kaikilla muillakin, Adobe Illustrator on aiheuttanut harmaita hiuksia ja sitä toivon oppivani käyttämään entistä paremmin. Alku on kuitenkin ollut ihan hyvä, ja julisteet ja planssit sun muut on saatu tehtyä ajallaan. Ryhmätyöskentelymme on sujunut mainiosti, mutta haluaisin kehittyä paremmaksi asioiden johtamisen ja kehittämisen suhteen. Tahdon myös oppia tukemaan ja kuuntelemaan muita paremmin heidän ehdotuksissaan ja ideoissaan.

Materiaalin piirtäminen käsin on ollut oma vahvuuteni tässä opiskelussa, mutta tahtoisin oppia hyödyntämään sitä entistä monipuolisemmin, esimerksi opettelemalla konepiirtämisen salat. Ei kun piirtopöytää metsästämään...

tiistai 4. lokakuuta 2016

Metsäkuutio

Salon 4H-yhdistys tilasi meiltä, Ammattikoulun visujen ykkösiltä ja kakkosilta, kyseisellä nimellä kulkevat virkistykuutiot. Jokaisessa ryhmässä kehiteltiin ehdotus siitä, millainen tämä 2m x 2m x 2m-kokoinen metallikehikkoinen kuutio olisi ja mitä aisteja se kävijässään herkistäisi.

Lyhyesti tiivistettynä koko metsäkuution idea on seuraava; sen tarkoituksena on siis tuoda pala luontoa paikkaan, jossa se ei normaalisti esiinny (esimerkiksi kauppakeskus, kirjasto, koulurakennukset tms...) ja tarjota kaupunkilaisille mahdollisuus virkistäytyä luonnosta keskellä urbaania arkielämää. Kuutioon ei tarvitse tuoda mitään konkreettisia asioita, joita oikeissa metsässä esiintyy, sillä sen pääpointti on tuottaa elämys, ei niinkään matkia tarkasti oikeaa luontoa. Käytännön ohjeita oli kuution helppo käsiteltävyys, pitkäikäisyys ja se, että se sietää siirtelyä paikasta toiseen. 

Meidän ryhmämme, "The Groupin" metsäkuutioidea näkyy alla valmiin planssin muodossa. Lähtökohtana olivat metsän puiden latvat, jotka katsetta ylös kohottaessa avaavat eteen kauniin ja rauhoittavan näyn oksien huojuessa vasten taivasta. Taustalla on myös vertaus puiden latvojen ja pienten lasten kehdon ylle perinteisesti ripustettuihin mobile-lelujen välillä; keinuvat ja ilmavirrassa hiljaksiin liikahtelevat asiat ovat ihmissilmille iästä riippumatta kiehtova ja hyvin rentouttava näky.

Planssin valokuvat otimme itse porukalla Ammattikoulun läheisessä metsässä.


Oma osuuteni planssin tekoon oli oikeassa reunassa näkyvien havainnoivien piirrosten tekeminen suhteessa 1:20 yhden pakopisteen perspektiivinä sekä pohjapiirroksena.

Tässä viimeisenä vielä kuva meidän lopullisesta tosielämän metsäkuutiosta, jonka rakensimme 13.10. Plazan sillalle tiimin kanssa, vieressä näkyy myös kaksi muuta kuutiota joltain osin. :) Paikalla oli lehdistöä ja kauppakeskuksen väkeä, sekä 4H-naiset.


maanantai 3. lokakuuta 2016

Ikkunatarrojen suunnittelu ja raportti

Luokan maalaussuunnitelman oheen saimme tehtäväksi kukin suunnitella teemaan sopivat ikkunateipit eli raportit. Koska oman ehdotuksemme värimaailma oli keltainen ja tummanvihreä sekä metallin värit, halusin kehittää siihen rinnalle jotain graafista ja tämän vuoden teemaa mukailevaa. Metallilangasta tehdyt esineet esimerkiksi Habitare-sisustusmessuilla olivat hyvin yleisiä. Näin ollen "rautalankaeläimistä" tuli teippieni ydinajatus.

Halusin säilyttää piirroksissa rennon, hieman luonnosmaisen vaikutelman, ja siksi piirsin ne käsin ja siirsin vasta sitten Illustratoriin. Toinen vaihtoehto kun oli aloittaa suoraan Illun kanssa, mutta jälki olisi ollut silloin mielestäni "liian siistiä".

Alla muutamia tussipiirroksiani, ja valmis teippiraportti.





Kuinka raportti oikein luodaan? (tässä epäselvät ohjeet, jotka tein itse itselleni :D jonkun toisen lienee siis turha edes yrittää ymmärtää näitä...)

1. Päätä minkä kokoinen raporttisi on Illustratorissa. Tee sen kokoinen laatikko.
2. Jos raporttiin kuuluu tekstiä, muuta se poluksi. Eli Type > Create outlines.
3. Siirrä raportin elementtejä täsmälleen oikeille kohdille näin: Object > Transform > Move. Nyt se siirtyy siten, että kuvan jatkuvuus säilyy.
4. Kun käytät Transform/Move-toimintoa, laita horizontal-kohtaan laatikon leveyden verran jolloin se siirtyy vaakasuunnassa oikein.
5. Miten tehdään kukkanen; luo neliö. Sitten Effect > Distort & Transform > Pucker & Bloat.
6. Sitten Object > Expand appearance. Tekee kukkasesta muodon.
7. Kukan siirto Transform/Move-toiminnossa tapahtuu samoin kuin tekstin/muiden elementtien kanssa!
8. Jos teet ääriviivallisia asioita, mene Object > Expand > Fill & Stroke. Nyt niistä tulee muotoja pelkkien viivojen sijaan.
9. Polygon tool/Star tool; nuolinäppäimiä käyttämällä niihin saa lisää kulmia!
10. Valitse mustalla nuolella alussa piirtämäsi apulaatikko (kohdassa 1.) aktiiviseksi. Sitten Arrange > Bring to front.
11. Tee laatikko täysin läpinäkyväksi!
12. Sitten haukkaa mustalla nuolella kaikki aktiiviseksi.
13. Window > Pathfinder > Crop.
14. Automationin alta "swatches"-kohta auki. Siirrä raportti sinne värilaatikoiden sekaan. Sitten voi tehdä laatikkotyökalulla ikiomia tapetteja = raportti on nyt valmis!

"Pro tip" elementtien siirtelyyn:
Jos haluaa siirtää vaakatasossa, horizontal muuttuu, vertical on nolla. Pystysuunnassa siirrettäessä vertical muuttuu ja horizontal on nolla.

torstai 29. syyskuuta 2016

Julisteen ja planssin sunnittelu sekä teippaus

Ammattikoulun avoimien ovien (12.-13.10.) kunniaksi me ensimmäisen vuoden visualistiopiskelijat saimme työksemme ruveta suunnittelemaan tapahtumalle mainosjulistetta, banneria Facebookiin ja samaa aihetta toistavia pinssejä. Suurin osa julisteen tekoon varatusta ajasta meni puhtaasti Adobe Illustratorin käytön opetteluun, sillä oikein kenelläkään meistä ei ollut pahemmin tietoa siitä miten kyseinen ohjelma toimii :D Pikkuhiljaa tulosta alkoi kuitenkin syntyä, ja itse kyhäsin kaikkiaan parikin erinäköistä vaihtaria, mutta vain yhden niistä työstin loppuun asti planssin muotoon.

Lopputulos oli tämä. Pyöreät kuvat planssin oikeassa alareunassa ovat suunnittelemani pinssit, ja ne ovat kooltaan 38mm ja paperilla luonnollisessa koossaan. Planssi itsessään on kooltaan 1000mm x 700mm (1m x 70cm), ja se tulostettiin koulun suurtulostimella.

Seuraavaksi olikin vuorossa tuon jättikokoisen paperin teippaaminen taustapahviin. Ensimmäinen yritys meni totaalisesti pieleen kun unohdin leikata paperin oikean kokoiseksi ja sitä rataa... :D Mutta toisella kertaa työstä tuli melkein jopa esittelykelpoinen. 

Ohjeet planssin teippaukseen 
varaudu jo valmiiksi hikoilemaan tuskasta, sillä tämä touhu on vaikeampaa kuin arvaisikaan :')

1. Leikkaa paperi samankokoiseksi taustapahvin kanssa.
2. Teippaa kaksipuolisella teipillä pahvin reunat siten, että päädyt on teipattu reunasta reunaan ja pitkät sivut ei-aivan loppuun saakka.
3. Etsi jostain kaveri avuksi ja rukoile onnetarta.
4. Aloita planssin kiinnitys toisesta päädystä teippaamalla vain yksi reuna koko paperista.
5. Kaveri ottaa tässä vaiheessa kiinni paperin toisesta päästä jolloin planssaaja itse irrottaa pitkien sivujen teipit, ja alkaa hitaasti keskeltä sivuille silitellen kiinnittää paperia niihin, edeten hitaasti kohti toista päätyä. (ehkä paras ohjeistus ikinä, selkeä ja silleen)
6. Nyt kaveri päästää irti paperista jolloin vuorossa on enää viimeisen päädyn teippaus ja planssi on valmis!

perjantai 16. syyskuuta 2016

Habitare-messut 2016 – kuvapostaus

Eli Helsingissä käytiin 8.9. ja isolla porukalla (koko Käta-ala siellä yhdessä!) nähtiin tosi paljon uutta ja inspiroivaa. Kuvia kertyi läjäpäin sommitelmista kynttilöihin ja pikkusomisteisiin mutta kaikkia niitä en syystä tai toisesta tänne viitsi laittaa :D Pientä valikointia tehty siis.

Päivä oli melko pitkä, aamu kahdeksasta pitkälle iltapäivään, mutta sitäkin antoisampi ja hauskempi. Oli mukavaa jutustella ja yhdessä etsiskellä sitä "tämän vuoden juttua", eli väärimaailmaa, muotoja ja sisustusmuotia yleensäkin. Tulimmekin aika lailla siihen lopputulokseen että tummat värit vs. vaaleat ja puuteriset luonnonsävyt sekä musta & valkoinen yhdistelmänä ovat säilyttäneet asemansa muotivärien huipulla. Myös viimeistelemättömän puun väri ja materiaali olivat hyvin suosittuja. Muotojen maailmassa toistui vahvasti särmikkyys ja graafisuus. Metallista tehdyt esineet, korit yms. oli tosi yleisiä, ja myös metallin väri itsessään oli ilmeisen suosittu juttu.





















torstai 1. syyskuuta 2016

10 kivaa posteria

Tarkoituksena oli siis etsiä Pinterestistä (tai vaikka muualtakin) inspiroivia julisteita, ja analysoida niitä hieman visualistin ammatilliselta näkökannalta. Mikä on onnistunutta ja missä piilee posterin juju?


1. "The Pianist"
Kuvan paino keskittyy julisteen alareunaan, johon muodostuu aiheeseen upeasti sointuvat pianon koskettimet ja joiden ääriviivana on kaupungin siluetti. Tunnelmaltaan juliste on rauhallinen, mutta hitusen karkea ollen silti hyvin tyylikäs. Typografinen valinta teksteihin on onnistunut, ja se pehmentää kuvan karkeita, jyrkkiä linjoja siroudellaan ja kaarillaan. Itsekin kyseisen elokuvan nähneenä koen julisteen mainostavan filmiä erinomaisesti, sillä yhtenä pianon mustista koskettimista tarinan päähenkilö yrittää selviytyä maailmansodanaikaisessa Puolassa, intohimonaan musiikki.



2. "Right to write"
Persoonalliseen ja kiehtovaan tapaan toteutettu juliste johdattelee silmää ympäri kuvaa ja aikaansaa labyrinttimaisen sokkelon. Sormenjälki-kuvio luultavasti vihjaa jokaisen ihmisen yksilöllisyyteen ja sivuaa siten julisteen sanomaa tukea lasten koulutusta, jotta jokainen maailmassa voisi tavoitella kohti unelmiensa elämää. Kuva on sommittelultaan klassinen, sillä pääpaino löytyy keskeltä kuvaa tekstien sijaitessa sen nurkkauksissa.



3. "Morocco"
Matkailua mainostava julitse on tyyliltään ja idealtaan erittäin klassinen, mutta juuri kaikessa selkeydessään ja graafisuudessaan kaunis ja mukava katsella. Marokkoa itseään heijastelevat dyynit, suuri kuuma aurinko ja kameliratsastajat ovat lähestulkoon ikonisia. Värimaailma sopii täydellisesti Välimerelliseen/Pohjois-Afrikkalaiseen teemaan ja minimalistinen teksti julisteen yläreunassa antaa mahdollisimman paljon tilaa kuvalle itselleen näkyen silti tarpeen hyvin. Dyynien oranssina ja siniharmaana vuorottelevat kaaret näyttävät paitsi hyvin miellyttäviltä, myös johdattavat koko kuvan läpi.



4. "Poitiers Film Festival 2016"
Todella hypnoottinen ja matemaattinen verkkokuvio näyttää kiinnostavalta ja hyvin dramaattiselta mustaa pohjaa vasten. Vaihtelevat tiheyserot, verkon "venyminen ja kaareutuminen" ovat näköaistille houkuttelevia ja saavat katseen hakeutumaan koko julisteen läpi. Paksut, isoin kirjaimin muotoillut tekstit toimivat hyvänä kontrastina siroille viivoille, jotka muodostavat tuijottavan pöllön kasvot. Kyseinen jule on lisäksi yksi suosikkejani näistä kymmenestä :)



5. "My week with Marilyn"
Äärimmäisessä minimalistisuudessaan juliste on huomiotaherättävä ja joukosta erottuva. Marilyn Monroen ikoniset punahuulet ja kauneuspilkku itsessään riittävät tekemään selväksi kenestä Marilynista todellakin on kyse, ja mielikuvaa hänestä korostavat julisteen hienostuneet typografiset valinnat. Monroe kun on tullut tunnetuksi yhtenä naisellisuuden kuuluisimmista ja ihailluimmista symboleista, jolloin fontitkin ovat varsin feminiisiä ja elegantteja. Helmenharmaa pohjaväri vain korostaa kaikkia edellämainittuja asioita ja kuvan tunnelmaa.



6. "Aquadettes"
Mustan päävärin ja sateenkaaren sävyissä kareileva juliste on olemukseltaan dramaattinen, mutta samalla arvoituksellinen jalkojen ilmestyessä tyhjyydestä ja rikkoessa veden kalvon. Se luo julisteeseen mystisen portaalimaisen tunnelman, ajatuksen siitä, että veden läpi siirtyy kokonaan toiseen maailmaan. Väriharmonia on lukuisista sävyistään huolimatta hyvin ehyt ja näyttää eloisalta ja kauniilta. Sommittelultaan kuvaan muodostuu painoa eritoten yläreunaan, mutta myös alas ja aivan keskelle, jolloin katse hakeutuu luonnostaan oikein; eli ensin kuvaan ja sitten teksteihin. Fontit sointuvat veden pyörteiden ja jalkojen piirtotyylin kanssa yhteen. Jälleen yksi ehdottomia lempparejani näistä.



7. "Sea & Vines - Food & Wine Festival"
Kyseinen posteri on ehdoton suosikkini kaikista tässä postauksessa esiintyvistä julisteista :) Se on paitsi erittäin yksinkertainen, myös äärimmäisen tyylikäs, ja mikä tässä on parasta, on julisteen tekemä pieni harhakuva; ensialkuun kauempaa katsoessa näkee pelkän viinilasin, mutta ymmärtää nopeasti siinä olevan lasin sijasta kaksi haarukkaa kohden toisiaan. Ehkä mikään muu maailmassa ei voi tiivistää paremmin ruoka- ja viinifestivaalia. Sommittelun yksinkertaisuus ja haalea värimaailma korostavat minimalistista teemaa, ja typografisena valintana koukeroinen kaunokirjoitus lisää tyylikkyyttä.



8. "St. Louis Filmmakers Showcase"
Elokuva-aiheinen juliste on tyyliltään varsin nostalginen, ja jäätelöä kuvaava kierteinen filminauha näyttää hauskalta. Myös värit ja fontit itsessään korostavat voimakkaasti retromaista tunnelmaa, ja sommittelu on varsin perinteinen, julisteen keskelle painotettu. Tekstissä mainittu "Tivoli Theatre" on luultavasti vaikuttanut voimakkaasti siihen miksi koko yleisvaikutelma on hieman sirkushenkinen :)



9. "The Pikkuinen Purtilo" :)
Erikoinen mutta hyvin koukuttava juliste/graafinen julkaisu, jonka jujuna on optinen harha. Se syntyy lukuisien viivojen täydellisestä rivistöstä, mutta jonka epäsäännöllinen aaltoilu veneen kulkiessa kuvan halki rikkoo ja saa katseen väkisinkin kiinnittymään itseensä häiritsevyytensä takia. Kuva on myös siksi hyvin onnistunut, että se on realistinen kuvatessaan veneilyssä oleellista asiaa eli aaltoja täydellisen oikein. Tykkään tästä todella, harmi vain ettei kuvassa näy tekstejä kertomassa siitä, missä kyseinen julkaisu on esiintynyt.



10. "Behancen kampanjamainos"
Iloinen ja värikäs juliste, jossa päävärinä on kuitenkin hillitty valkoisenharmaa. Se sopii parhaiten mainoksen teemaan, jossa selvästi vihjataan koulunkäyntiin, piirtämiseen ja kirjoittamiseen, ja jota heijastelevat myös kuvan itsensä elementit; piirretyt lapset, kynä ja teroittimet roskineen. (Etenkin tytön hame on kivasti tehty'!) Kokonaisuus on kiinnostava kolmiulotteisuutensa takia, ja vaikka yksityiskohtia on paljon, asettelu on väljä ja rytminen. Typografiset valinnat muistuttavat suuresti lasten ja nuorten oppikirjojen sivuja. Värit toistuvat harkitusti.