lauantai 18. maaliskuuta 2017

Viimeiset työssäoppimisviikot

Viimeiset kolme viikkoa muistuttivat aiempia työaikojen kannalta, eli vaihdellen menin joko aamuun tai myöhäisempään vuoroon päästen töistä kello 18, mutta eroa tuli siinä mielessä että nyt tein säännööllisesti 1-4 tunnin kassavuoroja päivästä riippuen, ripotellen pitkin päivää tietenkin. (Lindexin kassavuoro on 1-2h mittainen kerrallaan per työntekijä). Opin näin jälleen lisää asiakaspalvelua ja pääsin tutustumaan ihan erilaiseen kassakoneeseen kuin mitä edellisessä työssäoppimispaikassa oli.

Nukkejen pukemista, niiden vaatteiden silittämistä ja ikkunan valmistelua tuli tehtyä mukavan paljon, ja sen lisäksi oli teemojen paikkojen vaihtelua sitä mukaa kun uusia keväisempiä vaatteita tuli myymälään. Sain olla näin ollen mukana paitsi esillepanojen tekemisessä, myös itse tehdä niitä ketjun ohjeiden mukaisesti ja laittaa uusia vaatteita pöytään. Esimerkiksi isojen poikien pöydän sain tehdä kokonaan itsenäisesti, aina alkaen siinä seisovan nuken pukemisesta ja sen vaatteiden silityksestä.

Visu-hommien ohella tiedossa oli tietysti paljon hälyjen laittoa uusiin vaatteisiin, siivoilua ja järjestelyä, sekä asiakaskierron tekemistä. Siinä myymälän pohjapiirrokseen piirretään viivaa sitä mukaa, miten asiakkaat kiertelevät myymälässä telineiden ja pöytien lomassa ja selvitetään näin tarkoin, mitkä paikat myymälässä kiinnostavat heitä eniten. Oma tehtäväni oli seurata varsinkin 20-40-vuotiaiden naisten kiertelyä Lindexin tiloissa. Tekeminen oli hauskaa, siinä tunti itsensä melkein salapoliisiksi :D ja lisäksi hyödyllistä, sillä se antaa paljon arvokasta tietoa etenkin visualistin näkökannalta, kun ruvetaan miettimään uusia ratkaisuja myynnin ja viihtyvyyden parantamiseksi.

Tosi paljon kaikkea uutta tuli opittua ja nähtyä siis, ja työkaverit olivat mukavia ja osaavia. :) Mutta nyt takaisin amikseen antoisan 7 viikon jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti