sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Työssäoppimassa!

Eli jepsis, eka työssäoppiminen täällä ammattikoulussa on nyt alkanut, mulla maanantaina 17.10. ja se kestää 21.12. asti. Pidin tosin syysloman viikon myöhemmin kuin toiset lukiopohjaiset, ja siksi myös aloitin työssäoppimisen viikkoa aiemmin. Oma paikkani on Salon Suomalaisessa kirjakaupassa Plazassa.




Suomalainen kirjakauppa on siis nimensä mukaisesti ennen kaikkea kotimainen kirjakauppa, mutta sen lisäksi ketju myy askartelu-, toimisto-, taide- ja sisustustarvikkeita. Valikoimaa on aina romaaneista ja sarjakuvakirjoista pokkareihin ja lasten kuvakirjoihin ja puuha- ja väritysvihkoihin. Esillepanot ovat lähinnä kolmiomalliin aseteltuja, sillä pöytien tulee näyttää hyvältä kaukaa katsottuna ja jokaisesta suunnasta, ja koska tuotteet ovat pääasiassa kirjallisuutta niitä on parasta esitellä pinoina.

Tämän vuoden trendi vaikuttaisi olevan näin kirjakaupan kantilta elämäkerrat. Kuuluisten ihmisten tarinat lumoavat toki kansaa vuodesta toiseen, mutta tällä hetkellä niitä tuntuu menevän erityisen paljon myydyksi. Myös fantasia-aiheiset kirjat kiinnostavat väkeä, sekä lapsille suunnatut kuvakirjat ja puuhavihot tuntuvat olevan kestosuosikkeja nykypäivän sähköistymisestä huolimatta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti