keskiviikko 22. helmikuuta 2017

3. ja 4. työviikko

Aikataulullisesti tein samanlaisia vuoroja kuin aiemmillakin viikoilla, mutta sen lisäksi olin 11.2. lauantaivuorossa Plazassa järjestetyn Lasten- ja eläintenpäiväntapahtuman vuoksi.

Olin ihan mukana järjestämässä kyseistä erikoispäivää silloin viikonloppuna, sillä kyhäsin materiaaleja (esim. liikehuoneistoon laitettavia koristeita) sitä varten edeltävänä päivänä ja vielä lauantai-aamuna, ja laittelin myymälän ovenpielustaan myös pöydän lasten kasvomaalauspistettä varten. Suunnittelin omatoimisesti maalausvaihtarit lapsille, ja ylläpidin pistettä tapahtuman vilkkaimpien tuntien ajan. :D Sen lisäksi, aina kun vain ehti, tein myymälän pikkuhommia kuten tavaran hakua ylös kellarista ja niitten paikalleen laittoa. Yhden nukenkin sain riisua kesken päivän, kun asiakas tarvitsi juuri tietyn vaatteen sen yltä. 

Näin ollen pääsin siis yhden erikoispäivän verran näkemään millaista on tapahtumajärjestely kauppakeskuksessa myymälän näkökannalta, ja että miten suhteellisen pienetkin jutut vaativat ihan oikeaa tekemistä ja suunnittelua osakseen.

Aamulla sain hetken luovan tauon takahuoneessa, kun opettelin käyttämään BR-lelukaupan lainaan antamia kasvomaaleja, ja suunnittelin samalla päivän maalausvaihtarit. Vihreä kyykäärme mustilla raidoilla joka tuossakin paperilla näkyy, oli poikien ehdoton suosikki. :)

Aiemmin kyseisellä viikolla noin yleensäkin oli tiedossa vaatteiden järjestelyä, hyllytystä, pöytään laittoa ja lisäksi hintojen korjauksia, sillä ketju oli uudistanut hintansa ja ne tuli korjata merkittyihin vaatteisiin. Listat olivat pitkiä ja korjailu hidasta, joten mitään erityisen hohdokasta puuhaa se ei ollut, mutta antoi muistutuksen siitäkin miten kaupan alallekin mahtuu hyvin mekaanista ja yksitoikkoista työtä. Lomassa sain tosin tehdä paljon pientä visualisti-hommaa, kuten vaatteiden silittämistä ja nukkejen riisumista ja pukemista. Keskiviikkona 8.2. tyhjensimmekin koko näyteikkunan nukeista ja kärräsin ne kellariin, sillä teema vaihtui aivan kokonaan. Rakensimme alusvaate-scenen tapaisen ikkunan ikkunateippeineen kaikkineen.

Alla kuva ikkunasta rakennusvaiheessa ja samalla pientä katsausta välineisiin ja materiaaleihin. Alinna lisäksi kuva valmiista ikkunasta. Teipit näkyvät kuvassa huonosti, mutta ne ovat harmaan sijasta oikeasti valkoiset.

 

Seuraavalla viikolla, eli 4. työviikolla, vaihdoin naisten farkkuseinän paikan kokonaan toiselle puolelle käytävää. Lisäksi olin yhtenä päivänä iltavuorossa päästen kotiin kello 20, silloin, kun myymälä sulkeutuu, ja olin siten myös näkemässä mitä kaikkea vaateliikkeen iltarutiineihin kuuluu.

Alla farkkuseinä vaiheessa ja valmiina kuvattuna. Myös edessä oleva housupöytä farkkumalleineen vaihtui ja liikkui seinän perässä uuteen paikkaansa.

 

Muutoin siivosin ja järjestelin aika paljon ja jatkoin hintojen korjaamista, ja olin mukana vauvojen vaateseinien uudelleenasettelussa, kun teemat vaihtuivat sielläkin. Lisäksi sain etsiä myymälästä jälleen uusia vaatteita mallinukkejen ylle, ja silittää ne valmiiksi. Perjantaina sain myös noutaa nuket takaisin kellarista takahuoneeseen ja vaatettaa kaikki viisi odottamaan viikkoa 8, jolloin ne laitettaisiin esille.

Mitään kivutonta vaatettaminen ei ollut, sillä juuri kun olin saanut leidit valmiiksi, siirto-operaatiossa yhdeltä irtosi jalka kokonaan (näillä nukeilla kun toinen sääristä on liikutettava) ja jouduin riisumaan ja pukemaan kyseisen nuken melkein kokonaan uusiksi. Tuskanhiki siinä tuli. :'D

Ohessa vielä nukkenainen osissa, keskellä valmiina, ja viimeisenä jalka irrallaan... Aika julma näky, ei ihan näyteikkunakamaa siis.

  

1. ja 2. työviikko

Ensimmäiset pari viikkoa menin vaihdellen töihin joko aamuksi, eli 9 eteenpäin, tai päiväksi kello 11 eteenpäin. Eniten uutta ja tärkeää infoa tuli tietysti parin ensimmäisen päivän aikana, mutta runsaasti sisäistettävää tulee jatkuvasti.

Pääsin heti ensimmäisen viikon aikana reippaasti mukaan uuden näyteikkunan ja sisääntuloalueen eli entrancen rakentamiseen. Myymälässä oli silloin parin päivän ajan paitsi Lindexin oma visualisti, myös myymäläketjun alue-visu paikalla, joten pääsin näkemään läheltä myös miten liikkeen visualisti työskentelee esimiehensä kanssa. Opin siten heti alkuunsa paitsi nukkejen ja torsojen pukemista, niiden vaatteiden valmistelua (silittämistä yms.) ikkunaan laittoa varten ja kuinka oikeat tuotteet etsitään myymälästä hintalapun koodin perusteella. Koska Salon myymälä on kohtalaisen pieni liike, eteen tuli myös ongelmanratkaisua; kaikki ikkunaan ohjeen mukaan haluttavia tuotteita ei myymälästä löydy, ja silloin se pitää korvata samanhenkisellä. Tekeminen oli jännittävää, kun olo ei tietenkään tuntunut yhtään luonnolliselta vieraan asian kanssa, mutta se oli kiinnostavaa ja antoisaa.

En tekemisen tuoksinnassa muistanut yhtään kuvata prosessia tai edes sitä, miltä ikkuna näytti ennen teeman vaihtumista, mutta tässä alla on otos siitä millainen siitä ja entrancesta tuli.


Alla vasemmalla Entrance ennen teeman vaihtoa, ja oikealla sen jälkeen. Nukkejen ylle tuli nyt paljon H&W-malliston vaatteita.

   

Lisäksi vähän myöhemmin eli toisella työssäoppimisviikolla rakensimme Lindexin oman visun kanssa naisten alusvaatepuolen scenen, josta myöskin unohdin ottaa kuvan ennen purkuhommaa... Tässä kuitenkin kuvat kesken rakennuksen ja itse lopputuloksesta, vasemmalla keskeneräinen scene ja keskellä ja oikealla lopputulos molemmilta puolilta katsottuna. Jostain syystä kännykän kamera on vetänyt osan kuvista oudon pinkinsävyisiksi... 



Visualistihommien lisäksi opin kaikenlaisten kampanjamateriaalien vaihtamista, hälyttimien laittoa uusiin vaatteisiin, niiden viikkausta pöytiin oikeaoppisesti ja miten henkarointi tehdään eri tavoin eri vaatteiden kanssa. Esimerkiksi poikien housut laitetaan housuhenkariin eri tavoin kuin tyttöjen.

Alla on kuvattuna paidan viikkaaminen oikeaoppisesti viikkauslaudan avulla. Naisille, plus-kokoisille naisille sekä pienille ja isoille lapsille on luonnollisestikin omat lautansa, jotka ovat keskenään vähän eri ikokoisia.

1. Viikkaus aloitetaan siten, että paita käännetään selkämys ylöspäin pöydälle.
2. Helmat ja olkasaumat yms. oikaistaan, jonka jälkeen lauta laitetaan selän keskelle, yläreuna kauluksen kohdalle.

 

3. Molemmilta puolilta paitaa sivut käännetään sisäänpäin, ja hihat taitetaan reunan mukaisesti.

 

4. Lauta vedetään varovasti ulos paidan sisästä, jotta viikkaukset eivät aukea.

 

5. Alareuna taitetaan ylös, jolloin paidasta tulee nätisti neliön muotoinen ja siisti, ja oikeaan alareunaan teipataan vielä lopuksi paidan koon kertova tarra. Valmista tuli!

 

Lisäksi opin miten alennettuja tuotteita varastoidaan oikein koodin mukaisesti kellariin seuraavaa ale-kampanjaa odottamaan, ja kuinka valikoimasta etsitään tulevaisuudessa alennettavia tuotteita jälleen kerran koodin mukaisesti etsimällä. Sain myös järjestää yhden ulkoiluasustetelineen ihan itse. Se oli kivaa ja sujuvaa, mutta lopulta ongelmaksi muodostui se että kaikki tuotteet eivät meinanneet mahtua ja siksi piti tehdä ratkaisuja vasten omia makumieltymyksiä :'D Mutta ihan toimiva kokonaisuus siitä silti tuli.

Ensimmäisenä vasemmalta lähtötilanne, eli valikoidut asusteet sikin sokin ripustettuna, ja keskellä ja oikealla lopputulos kummaltakin puolelta telinettä.


Työssäoppimassa jälleen!

Meillä lukiopohjaisilla, joilla toisen asteen oppimäärät on jo lukion penkillä kaikki käytynä, alkoi seuraava työssäoppiminen melkein heti uuden vuoden jälkeen eli 23.1. ja jatkuu aina 17.3. asti. Tämän jakson aikana yläastepohjaiset käyvät koululla attoja.

Oma paikkani löytyi Salon Lindexistä, joka myy naisten, lasten ja vauvojen vaatteita. Miesten valikoimaa yrityksellä ei ole. Heiltä on saatavina muodin mukaista pukeutumista aina perusvaatteista ja ulkoilusta juhlallisiin asukokonaisuuksiin koruineen ja laukkuineen sekä muine asusteineen. Lindexillä on myös oma vaatemerkki, Holly & Whyte, joka on raikas ja värikäs sarja skandinaavista tyyliä parhaimmillaan.

Salon Lindexin myymälän sisäänkäynti. Entrance- eli sisääntuloalue nukkeineen jää juuri tolppien taa piiloon.

Holly & Whyte on Lindexin oma vaatemerkki. Yllä näkyy naisten osastos H&W-valikoimaa, lasten vaatteet kyseisestä mallistosta on upotettu omina telineinään muiden lastenvaatteiden sekaan. H&W:n tunnus on oranssi kukko, ja merkki löytyy jokaisesta tuotemerkin vaatteesta. Alla se näkyykin oikein erikseen kuvattuna.


Esillepanoratkaisut ovat vaatekaupoille tyypillisiä. Liikehuoneisto on rakennettu siten, että sen läpi kulkee selkeät pääkäytävät, joiden varsille on aseteltu houkuttelevan näköisiä myyntipöytiä esimerkkiasukokonaisuuksia esittelevine torsoineen, minkä lisäksi uutuuksia ja viimeisimmän muodin mukaisia tuotteita voi helposti bongailla liikkeen seinien yläosista. Sitä mukaa kun tuotteet vanhenevat, ne siirtyvät näyttäviltä paikoilta (seinältä, pöydistä) lattialle, eli T-telineisiin ja vastaaviin.

Liikkeen sisääntulossa on mallinukkejen muodostama entrance-alue, joka on kaikista näyttävin ja eniten huomiota kiinnittävin paikka myymälässä heti näyteikkunan jälkeen. Nukeille puetaan aina ne kaikista kuumimmat uutuudet. Lisäksi naisten alusvaatteiden osastolla on ikioma scene-alueensa, johon rakennetaan kampanjan mukaiset asetelmat. Tähän ei välttämättä kuulu yhtäkään torsoa tai nukkea, vaan se voi koostua myös kuvista ja muista elementeistä.

Tämän hetken trendit näin kevään korvalla (niin kuin sanotaan) ovat aikaansaaneet sen, että värit ovat lisääntyneet selvästi. Kun aloitin tammikuussa Lindexillä, nukkejen yllä oli paljon hyvin vaaleita, puuterisia sävyjä ja esimerkiksi meleerattu harmaa, vaalea roosa sekä keltainen ja haalean sinisen kaikki tummuusasteet olivat yleisiä. Vaatteiden mallit olivat väljiä ja suoria ja collegemateriaalia oli paljon yhdisteltynä kauluspaitoihin ja sifonkisiin puseroihin. Ensimmäiset kevätvaatteet tosiaan tulivat jo helmikuun puolivälin tienoilla, ja niissäkin toki toistuvat samat värit (keltainen, roosa, sininen) mutta värit ovat paljon vahvempia ja kirkkaampia, ja mukaan astui esimerkiksi väkevää, kylmäsävyistä vihreää. Mallit säilyivät suorina ja niissä on samanaikaisesti nähtävissä vahvaa 70-luvun vaikutetta että otoksia futuristisesta, vahvalinjaisesta tyylistä.

Tässä sitten hieman oppimaani sanastoa:
1. Aluri = naisten alusvaateosasto
2. Sovari = sovituskoppi
3. Assat = "accessories", asusteet. Esim. korut, laukut, huivit jne.
4. Yökit = yöasut
5. Uikit = uima-asut
6. Conte = "Contemporary", juhlallisempien vaatteiden mallisto naisille.
7. ED, "eedee" = "Every Day", jokapäiväiseen käyttöön suunniteltu arkivaatteiden mallisto naisille.
8. Hevonen, heppa = korkea ja pitkä metalliteline jossa on pyörät, siinä kuljetetaan vaatteita varaston ja myymälän välillä.
9. Pikkuheppa, poni = samanlainen kuin hevonen, mutta selvästi pienempi ja lyhyempi.
10. Elefantti = matala pyöreä metallijakkara, jossa on alla pyörät.
11. T-teline = T-kirjaimen muotoinen, yksinkertainen myynti teline, joita on ympäri myymälän lattiaa. T-telineisiin siirretyt vaatteet eivät ole enää tuoreimpia uutuuksia, vaan jo hieman vanhempaa mallistoa.
12. Entrance = myymälän sisääntuloalue, jossa seisovat naisnuket, yllään uutuusvaatteita.
13. Scene = nimensä mukaisesti ns. kohtaus, joka esittelee hetken trendikkäimpiä vaatteita ja mahdollisia saman hetken tarjouksia. Salon Lindexillä scene löytyy naisten alusvaateosaston edestä ja on hyvin näkyvällä paikalla myymälässä.
14. Häly = hälytin, vaatteeseen kaupassa kiinnitettävä muoviklipsi joka aiheuttaa hälytyksen mikäli joku yrittää varastaa tuotteen maksamatta.
15. Softit = "softwear", eli lasten sukat, sukkahousut, alusvaatteet jne.